Vesikosken mylly

Vesikosken museomylly sijaitsee Vesikoskessa Loimijoen pohjoisrannassa 2 km Loimaan keskustasta. Vanha, hirsinen myllyrakennus on vuodelta 1888, mutta sitä ennen koskessa on jauhettu viljaa jo 1400-luvulta alkaen. Loimaan viljavainioiden keskellä Vesikoskessa toimi 1500-luvun lopussa neljä ympärivuotista, yksinkertaista jalkamyllyä.

Vanhan puolen myllylahkon osakkaisiin kuului 12 taloa. Vesikosken myllyn laitteisto ja vesiaukko saivat nykyisen muotonsa v. 1935, ja jauhatus päättyi v. 1963. Kaupungin vuokraama ja kunnostama museomylly avattiin yleisölle 1979 ja sinne pääsee tutustumaan sopimuksen mukaan.

Historiallinen tehdasalue

Maatalousvaltaisen Loimaan seudun varhaisen teollisuuden ydin on ollut Vesikoskella ja viereisellä Hirvikoskella. Koskissa on ollut myllyjen ohella 1800-luvun lopulta lähtien konepajatoimintaa, Vesikoskella naulatehdas, puuhiomo, paperitehdas, sähkölaitos ja nahkatehdas. Nahkatehtaan rakennuksia on korjattu monipuoliseen kulttuurikäyttöön.

Lisätietoa Vesikosken historiallisesta tehdasalueesta löytyy Museoviraston sivuilta.