Ympäristöluvat ja ilmoitukset

Uutta Loimaalla – ympäristöluvat sähköisesti

Ympäristöluvat voi nyt hakea sähköisestä asiointipalvelusta osoitteessa lupapiste.fi. Palveluun pitää ensin rekisteröityä, jonka jälkeen käyttäjä voi tehdä ympäristönvalvontaan liittyviä lupahakemuksia ja ilmoituksia.

Kaikki tavallisimmat lupa-asiat, kuten maa-ainesten ottamisluvat, vapautushakemukset vesijohto- ja jätevesiviemäriin liittymisestä, meluilmoitukset ja ilmoitukset lannan varastoinnista poikkeustilanteessa hoituvat nyt helposti asiointipalvelun kautta.

Ympäristö- tai maa-aineslupaa haettaessa tulee viranomaiselle kuitenkin toimittaa paperisena 1 kpl hakemusasiakirjoja nähtävillä oloa ja arkistointia varten.

Ympäristölupa

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, suuret eläinsuojat ja kalankasvatus.

Ympäristöluvassa voidaan antaa määräyksiä mm. toiminnan laajuudesta, päästöistä ja niiden vähentämisestä. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Rekisteröintimenettely

Rekisteröitäviä toimintoja ovat ympäristönsuojelulain liitteessä 2 mainitut polttoaineteholtaan alle 50 MW:n energiantuotantolaitokset, nestemäisten polttoaineiden jakeluasemat, asfalttiasemat, kemialliset pesulat ja orgaanisia liuottimia käyttävät toiminnat sekä kiinteät betoniasemat ja betonituotetehtaat.

Rekisteröinti on luonteeltaan kirjaamistoimenpide, jossa ei tehdä hallinnollista päätöstä eikä anneta määräyksiä.  Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on rekisteröitävä toiminta edellä säädetyssä määräajassa. Toiminta voidaan aloittaa, kun se on rekisteröity. Viranomaisen tulee ilmoittaa toiminnan rekisteröinnistä viipymättä toiminnanharjoittajalle.

Ilmoitusmenettely

Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely on lupamenettelyn kaltainen menettely, joka koskee tiettyjä, vähäisiä ympäristövaikutuksia aiheuttavia toimintoja. Toiminnan ilmoitusvelvollisuudesta säädetään ympäristönsuojelulain 115 a §:ssä ja ilmoituksenvaraiset toiminnat on lueteltu lain liitteessä 4.

Yleisessä ilmoitusmenettelyssä viranomainen antaa valituskelpoisen päätöksen toiminnanharjoittajan jättämän ilmoituksen tietojen perusteella. Ilmoitettavat tiedot vastaavat pääpiirteissään ympäristölupahakemuksessa vaadittavia tietoja.

Maa-aineslupa

Maa-ainesten ottaminen muuhun kuin omaan kotitarvekäyttöön vaatii maa-aineslain mukaisen luvan. Loimaalla lupaa haetaan elinympäristölautakunnan lupajaostolta. Lupajaosto päättää luvan myöntämisestä ja valvoo ottamista kunnan alueella. Lupaharkinnassa on otettava huomioon maa-aineslain 3 §:n ympäristöehdot. Maa-aineslain mukaan maa-aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu:

  • kauniin maisemakuvan turmeltumista
  • luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista
  • huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai
  • tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa.